FoSu ja Classic tiiviiseen yhteistyöhön.
Pitkälle tulevaisuuteen tähtäävä seurayhteistyö tarkoittaa tiedon jakamista monella tasolla. Keskiössä on kuitenkin junioripelaajien kehittäminen. FoSu:n ja Classicin tekeminen on vahvasti kiinni lapsissa ja nuorissa, seurojen toimiessa alueidensa suunnannäyttäjinä salibandyn juniorityössä. Laadukasta juniorityötä on FoSu:ssa tehty jo 25 vuotta ja Forssasta on ponnistettu kerhotoiminnan kautta maajoukkueisiin jo aikaisemminkin. Nyt solmittu tukeva kumppanuus ja yhdessä pohdittu valmennuslinja […]
A – POIKIEN OTTELURAPORTTI: Oilers-Classic pelattiin lumisessa Espoossa 26.1.
Oilers onnistui pitämään palloa aika ajoin pitkään ensimmäisessä erässä ja jo ajassa 1:58 se avasi maalitilinsä. Classic sai heikosti rakenneltua tilanteita hyökkäyspäätyyn, mutta onnistui kyllä blokkailemaan kaverin vetoja. Kotijoukkue kuittasi jo toisen ajassa 11:06, kun Classicin epäonniset ja paikoitellen löysät vedot eivät tuottaneet toivottua tulosta. Vastustajan hyökkäyskolmio pisti jo kolmannen maalin erän loppuun. Puolustusvoittoinen erä […]
A – POIKIEN OTTELURAPORTTI CLASSIC – NOKIAN KrP 22.1.
Tiistain kirpeässä pakkassäässä kohtasivat tiukassa paikalliskamppailussa Classic ja Nokian KrP. Illan aloituskokoonpanossa urakkansa aloittivat ykköskenttä Talvitie – Tuurna – Molkka – Vaajala – Jokinen – Laitila. Ajassa 01:03 herpaantui Classicin keskittyminen ja KrP pääsi hyödyntämään tilanteen ja teki ottelun avausmaalin. Ensimmäiset viisi minuuttia olivatkin KrP:ltä itsevarmaa pallon hallintaa ja Classicilla oli otteissaan hieman arkuutta ”mennä […]
Johanssonin kudit karistivat KrP:n kyydistä
Classic sai revanssin ainoasta mestarit tällä kaudella kaatamaan onnistuneesta joukkueesta Nokian KrP:stä, kun paikallisottelu Raholassa päättyi Classicin 9–5 (2–2, 3–2, 4–1) -voittoon. Ottelun alku oli hämmentävä, kun Morics Krumins ja Emil Eklund veivät KrP:n 2–0-johtoon vain 17 sekunnissa. Classic kuitenkin ravisteli itensä hereille ja nousi vielä avauserässä tasoihin Aaro Helinin ja Jussi Pihan osumilla. Eetu […]
10 kysymystä Tino Salmiselle
Sunnuntaina pelattavassa salibandyliigan ottelussa on tuplapanos, sillä ottelu on samalla Teho Sport Suomen cupin välieräottelu. Kentällä kohtaavat paitsi kaksi liigajoukkuetta, niin myös kaksi veljestä keskenään, kun kotijoukkueen sanavalmis isoveli Tino Salminen kohtaa TPS:n paidassa puolustavan Toni Salmisen. Ottelun alla kyselin tämän ”meidän” Salmisen mietteitä ennen tulevaa viikonloppua. 1. Mitä kuuluu ja onko paha paikka? – […]
Tyttösalibandy on nosteessa Familyssa
Kuluvaksi kaudeksi Classic sai juniorijoukkueet kaikkiin valtakunnallisiin SM-sarjoihin pojissa sekä tytöissä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun joukkueet välillä C – A taistelevat parhaiden joukkueiden kanssa menestyksestä koko seuran rintamalla. Tyttöjunioreiden harrastajamäärät ovat kasvaneet hiljalleen myös Classicissa ja tällä hetkellä joukkueet löytyvät aina A- tytöistä pieniin F-Junioreihin saakka. Harrastuspohjan kasvatus on silti haastavaa ja Classicissa on […]
Classic palasi omalle tehokkaalle tasolleen Indiansin vieraana
Classic haki vakuuttavan 10–2 (4–0, 3–1, 3–1) -voiton Westend Indiansin kotiluolasta. Voitto oli sarjakärjessä jatkavalle Classicille liigakauden 18:s. Alkuminuutit pelattiin maaleitta, mutta ennen avauserän puoliväliä Aaro Helin ja Sami Johansson laukoivat Classicin kahden maalin karkumatkalle. Ensimmäisen erän loppupuoliskolle osui samanlainen kahden Classic-maalin rypäs ja Indians-maalivahti Mikko Kirvesniemi oli valmis tekemään erän päätteeksi tilaa Tuukka Vesalle. […]
Joukkueurheilun merkityksellisyydestä ja kasvamisesta
Salibandyn lajikeskustelu on nostanut mukavasti päätään niin valmennusfilosofioiden kuin kasvatuksellisuudenkin osalta. Johtava lajijulkaisu Pääkallo on ansioitunut antamaan alustaa monenlaisille äänille. Erilaisia näkökulmia ja näkemyksiä on aina hyvä olla, jotta keskustelu on rikasta ja lajikulttuurimme menee eteenpäin. Olen saanut valmennuskoulutustyöni (Classic Floorball Academy ja SSBL) ansiosta nähdä paljon juniorivalmentajia eri näköisistä ja kokoisista seuroista laajasti ympäri […]
OLS laittoi kovasti kampoihin, mutta Classic haki pisteet
Oulun Luistinseura piti kotihallissaan Classicia tiukoilla, mutta sarjakärki haki pisteet Tampereelle 7–5 (1–2, 3–1, 3–2) -lukemin. Sami Johansson laukoi Classicin alussa johtoon, mutta ensimmäiselle erätauolle mentiin oululaisjohdossa Antti Niemisen käännettyä maaleillaan pelin 2–1:een. Classic sortui avauserän lopulla myös jäähyihin, joten toiseen erään jäi rutkasti parantamisen varaa. Toinen erä alkoikin Classicin kannalta mainiosti, kun Johansson ja […]
A – POIKIEN OTTELURAPORTTI CLASSIC – HAPPEE 14.1.2019
Ensimmäiset vaihdot ottelun alkuun ovat tunnustelevia. Ajassa 3:00 Classic pääsee maalin makuun Juuso Kollinin syöttäessä poikittain ja Alpo Laitilan laukoessa lukemat 1 – 0. Pari minuuttia edellisestä tasoittaa Happee Classicin pallonmenetyksestä seuranneesta nopeasta vastaiskusta. Maalintekijänä Mitri Tuomala. Aikaan 9:11 siirtyy Happee 1 – 2 johtoon hyökkäysalueen vapaalyönnin seurauksena. Maalintekijänä Saku Liikka, syöttäjänä Ilmari Aarela. 1.erän […]