Salibandyliiton poikajuniori kaudelta 2018-2019, Oskar Sillanpää, 19, saapuu vahvistamaan jo entisestään vahvaa Classicin maalivahtiosastoa. Koko viime kauden jalkavammaansa kuntouttanut Sillanpää on viimein kunnossa ja on mielissään monestakin eri syystä.

─ Iloisin mielin saavun Classiciin ja paluu liigakentille on iso asia itselleni. Pääsy maailman kovimpaan joukkueeseen on kunnia-asia ja näen sen oman kehitykseni kannalta parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Maalivahtivalmennus on Familyssa maailman luokkaa ja Jori Järvenpään toimiminen kyseisessä tehtävässä on myös tärkeä palanen saapumiseeni Classiciin. Nyt kun pystyn jälleen harjoittelemaan täysipäiväisesti kunnon puitteissa niin myös se antaa virtaa tekemiseen, huhtikuun lopulla kaksikymmentä vuotta täyttävä Sillanpää tiivistää.

Pitkään Classicin maalivahtivalmentajana toiminut Jori Järvenpää tiedostaa hienon mahdollisuuden kilpailutilanteen edelleen koventuessa.

─ Upeiden pelaajien kanssa olen saanut tehdä töitä Classicissa eikä tuleva kausi tee siinä poikkeusta. Pietari Jääskeläisen suunnatessa uusien haasteiden pariin, haikeana mutta ylpeänä haluan saatella hänet uusiin tuuliin, ainahan on mahdollista, että tiet vielä kohtaavat.

─ Oskar on tuttu valmennettava liiton ikäluokkaleiriltä muutaman vuoden takaa ja hän on nähnyt jo pääsarjamaailmaa sekä kansainvälisiä pelejä U19 otteluissa. Ensimmäiset kohtaamiset Familyssa ovat olleet hedelmällisiä ja hänellä on kova halu kehittyä sekä tulla haastetuksi lajiratkaisuissa. Maalivahtitilanne on ollut hieno jo pari kautta, kun kaikki haastavat toinen toistaan ja nälkäisinä saavat toisensa pistämään parastaan. Markus Talvitie on armeijan leivissä ensi kauden ja on tärkeä osa veskarikolmikkoa, Järvenpää muistuttaa.

Miesten joukkueen manageri Pasi Peltola on tyytyväinen maalivahtitilanteeseen.

─ Familyn kulttuuri ja huipputason maalivahtivalmennus kiinnostaa ja tuottaa lupauksia organisaatioon. Toivotan Sillanpään tervetulleeksi ja samalla Jääskeläiselle onnea uusiin haasteisiin. Lopullinen joukkue julkaistaan myöhemmin keväällä, manageri Peltola päättää.

 

CLASSIC TV Katso kaikki »