VALIKKO

Kolme kovaa vahvistusta – Homi, Hämäläinen ja Torkki Familyyn

Kolme kovaa vahvistusta – Homi, Hämäläinen ja Torkki Familyyn

Kolme kovaa vahvistusta – Homi, Hämäläinen ja Torkki Familyyn

Kokonaisuudessaan hienon ja nousujohteisen viime kauden pelannut Classic vahvistaa nuorta joukkuettaan kolmella kovalla nimellä, kun Johanna Homi,26, Suvi Hämäläinen,17, ja Jenni Torkki,21, saapuvat vahvistamaan naisten joukkuetta.

Jo yli 200 ottelua Salibandyliigassa pelannut Homi siirtyy Classiciin Ruotsin Superliigan Siriuksesta ja janoaa menestystä.

  • Joukkueella on hyvä ja ammattimainen suunnitelma tulevaisuuden suhteen ja haluan olla osa sitä tarinaa. Kausi Ruotsissa kehitti itseäni kokonaisvaltaisesti ja uskon, että kokemuksestani on hyötyä nuoren joukkueen kanssa. Tavoitteenani on myös naisten MM kisat joulukuussa ja siitä paikasta taistelen tosissani, neljännen vuoden lääkäriopiskelija niputtaa.

Suvi Hämäläistä ei enää voida pitää pelkkänä huippulupauksena, koska nuori nainen on jo ehtinyt hankkia kannuksia mm. edellisissä naisten MM kisoissa jo 16- vuotiaana. Viime kauden Suvi pelasi kilpailija Kooveen riveissä ja hakee nyt itselleen ja joukkueelle menestystä uusissa ympyröissä.

  • Tosi innostunein fiiliksin liityn Familyyn, jossa koko paketti on kunnossa täysivaltaiseen pelaamiseen koko organisaation tuella. Tavoite on kehittyä ja saada uraan lisäbuustia sekä taistella mitaleista joka kilpailussa.

Edellisen kauden puolittanut kuntoutus on ohi ja Hämäläinen pääsee pelaamaan täydessä tikissä, – tavoitteetkin ovat luonnollisesti korkealla.

  • Haluan auttaa joukkuetta omalla panoksellani menestymään ja syyskuussa häämöttävät tyttöjen MM kisat Ruotsin Uppsalassa ovat ensimmäinen maali. Joulukuun naisten MM kisat (Uppsala) olisivat mukava jatkumo siihen perään, hahmottelee Sammon Lukion tokaluokkalainen.

Kahden EräViikingeissä vietetyn kauden jälkeen Jenni Torkki iloitsee, kun hänen kohdallaan ympyrä sulkeutuu viimeinkin.

  • Olen syntynyt Tampereella ja ollut Classicissa aikoinani ”try-outilla”. Classic on ollut aina se seura, jossa olen halunnut pelata ja nyt sekin haave toteutuu. Tavoitteenani on pelata ehjä kausi ja saada itseni huippukuntoon ja luonnollisesti menestyä joukkueen mukana, monista eri loukkaantumisista viime vuosina kärsinyt Torkki kertoo.

Classic toivottaa naiset tervetulleeksi Familyyn! Uusi kausi starttaa syksyllä Classicin uudessa kodissa Ideaparkissa.

Jenni Torkki, Suvi Hämäläinen ja Johanna Homi vahvistaa Familya.