VALIKKO

VIIKKOENNAKKO | Miehet kahden kovan koitoksen kautta MM-tauolle

VIIKKOENNAKKO | Miehet kahden kovan koitoksen kautta MM-tauolle

Familyn naiset varmistivat sunnuntaina paikkansa Teho Sport Suomen Cupin finaaliviikonlopussa, kun joukkue kaatoi Mynämäellä pelatussa puolivälieräottelussa SBS Wirmo Akatemian lopulta maalein 3-5. Finaaliviikonloppu pelataan Turussa 7.-9.1.2022, johon lukeutuvat sekä naisten että miesten välierät ja finaalit. Samalla Familyn naiset aloittivat myös MM-kisataukonsa, josta joukkue palaa vasta 18.12.

Familyn miehillä on tulevalla viikolla mahdollisuus toistaa naisten kuluneen viikon kaava, sillä joukkue kohtaa sunnuntaina 21.11. pelattavassa omassa cupin puolivälierässään paikallisvastustaja Nokian KrP:n Bläk Boksissa. Puolivälierän lisäksi Familyn miehet vääntävät viimeisistä liigapisteistä ennen maajoukkuetaukoa torstaina 18.11., kun SPV saapuu vierailulle Bläk Boksissa pelattavaan F-liiga-otteluun.

Ennen kuluvaa viikkoa Family löytyy F-Liigan sarjataulukon piikkipaikalta 11 ottelussa keräämällään 31 pisteellä.

F-Liiga, miehet | Classic – SPV | Torstaina 18.11.2021 klo 18:30 | Bläk Boks, Ideapark Lempäälä

Familyn miehet pääsevät torstaina revanssijahtiin kotikaukalossaan, kun joukkueen jo kertaalleen kuluvalla kaudella (Super Cupissa) kellistänyt SPV esiintyy Familyn vieraana. Seinäjokelaisten kausi on voitetun Super Cup-tittelin jälkeen käynnistynyt ailahtelevasti ja ennen alkavaa F-liiga-viikkoa menestymiseen tottunut Tommy Koposen luotsaama löytyy 15 pisteellään sarjataulukon yhdeksänneltä sijalta, pudotuspeliviivan alapuolelta. Merkille pantavaa numeroiden valossa on se että, vaikka seinäjokelaiset ovat 11 pelaamastaan liigaottelusta onnistuneet ottamaan vain viisi (5) voittoa, on tappioiksi kääntyneistä otteluista vain kaksi päättynyt yli kahden maalin erolla.

Verrattaessa Familyn ja Peliveljien aiempia liigakohtaamisia – on Family pystynyt ottamaan voitot viidestä edellisestä. Viimeisimmässä 3.1. Tampereella pelatussa kohtaamisessa Family onnistui vetämään pidemmän korren vasta jatkoajan jälkeen, kun varsinaisen peliajan luvut tasattiin 5-5. Näin ollen kolme edellistä kohtaamista ovat kutkuttavasti voitto, tasapeli ja tappio.

Torstaina Bläk Boksissa onkin luvassa vsytyttävä kamppailu ennen joukkueiden siirtymistä MM-kisatauolle liigaotteluiden osalta.

Teho Sport Suomen Cup, puolivälierä | Classic – Nokian KrP | Sunnuntaina 21.11. klo 18:00 | Bläk Boks, Ideapark Lempäälä

Jos torstaina pelattava F-Liigakamppailu sytyttää, ei sunnuntain Suomen Cup-puolivälieräkään jätä ketään kylmäksi. Menneen kevään F-Liigan välieräsarjan ratkaisevaan seitsemänteen kamppailuun vieneiden Familyn ja KrP:n kohtaamisessa riittää mielenkiintoisia tilastofaktoja – eikä derbytunnelma ainakaan vähennä jännitettä sunnuntailta. ”Kalavelkoja” riittää myös Cupin osalta Familyllä maksettavaksi, sillä menneellä kaudella Familyn finaalipaikan vei nimenomaan KrP, kun nokialaisryhmä haki 20.1. Tampere Areenalla pelatusta Cupin välieräottelusta lopulta numeroin 6-8. Tällä kertaa joukkueet kohtaavat jo yksi vaihe aiemmin, kun panoksena on finaalipaikan sijasta paikka neljän parhaan joukossa.

Sunnuntaina pelattavan puolivälieräottelun vierasjoukkueena esiintyvä KrP menneinä kausina vakiinnuttanut paikkansa F-Liigan kärkijoukkueiden joukossa. U19-maajoukkueen pääkäskyttäjänkin tunnetuksi tulleen Jarmo Härmän ryhmä on aloittanut myös kuluvan F-Liiga-kautensa vahvasti. Nokialaisten haaviin 11 pelatusta ottelusta on tarttunut voittoa ja joukkue löytyy 25 pisteellään sarjataulukon neljänneltä sijalta. Edellä Familyn lisäksi ovat yhden ottelun enemmän pelanneet TPS (25 pistettä) ja Happee (26 pistettä). Mikäli KrP onnistuukin kellistämään keskiviikkona kotonaan Steelersin nousee joukkue sarjataulukon toiselle sijalle. Sunnuntain kohtaamista voidaankin puhtaalla omatunnolla tituleerata myös F-Liigassa pelaavien kärkijoukkueiden taistoksi.

Classic ja KrP ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kertaalleen aiemmin. Tuosta Family onnistui hakemaan marraskuun kolmantena päivänä vieraissa pelatusta ottelusta täyden pistepotin 6-8 lukemin. Kun katsotaan joukkueiden keskenäisiä kohtaamisia isoissa numeroissa kuluvan ja menneen kauden osalta, on keskinäisiä otteluita pelattu kaikkinensa 12 kohtaamista. Näistä tilastot kääntyvät Familylle 8-4. Näistä kolmessa ratkaisu on haettu varsinaisen peliajan ulkopuolelta.

Miten käy sunnuntaina? Kuittaako Family menneen kauden kalavelat ja jatkaa Cupissa neljän parhaan joukkoon vai uusiiko KrP menneen kauden Cup-historian ja tiputtaa Familyn jälleen Cupin jatkosta. Hieno tapa aloittaa MM-kisatauko!


Kuva ja teksti: Jyri Hömmö, Classic