VALIKKO

Varalan Urheiluopisto ja Classic aloittavat yhteistyön

Varalan Urheiluopisto ja Classic aloittavat yhteistyön

Varalan Urheiluopisto ja Classic ovat tehneet yhteistyösopimuksen, joka on 1+1-vuotinen, alkaen syksyllä 2018. Varalasta tulee Classicin pääyhteistyökumppani Classic Floorball Academy (CFA) -leirien järjestämisessä.

”Olemme innoissamme, kun saamme aloittaa yhteistyön Classic Familyn kanssa. On hienoa lähteä yhdessä kehittämään kansainvälistä salibandytoimintaa kolminkertaisen Suomen mestarin kanssa”, toteaa Varalan toimitusjohtaja Riku Granat.

Varala ja Classic ovat käynnistäneet CFA-tuotepakettien kehittämisen ja syksyn aikana on tarkoitus päästä esittelemään paketit sekä kotimaan harrastajille että kansainvälisestikin. Luvassa on kattavat paketit niin lajivalmennukseen kuin urheilutukitoimiin ja kokonaisvaltaiseen valmennukseen.

” On mahtavaa päästä kehittämään CFA-toimintaa yhdessä Varalan kanssa. Uskon että saamme rakennettua huippu kokonaisuuden, koska Varalalla on vahva osaaminen urheilutukitoimiin sekä kokonaisvaltaiseen valmennukseen ja meillä lajiosaamiseen”, kertoo Classic Familyn toiminnanjohtaja Pasi Peltola.

Singaporen maajoukkue valmistautuu MM-Kisoihin marraskuussa Classic Floorball Academy – Varala -konseptissa. Classic ja Varala suunnittelevat yhdessä myös alkukesästä 2019 toteutettavaa salibandyleiriä, jossa leiriläiset pääsevät huippupelaajien oppiin.

                                  

 

Varala Sports Institute and Classic signed a cooperation agreement

Varalan Sport Institute, the oldest sports institute in Finland, and Classic, a 3-time Finnish floorball champion, have signed a 1 + 1 years co-operation agreement, starting in the fall of 2018. Varala becomes Classic’s main partner for Classic Floorball Academy (CFA) activities.

”We are excited to start collaborating with Classic Family. It’s great to join forces with Classic to develop international floorball camps and activities,” says Riku Granat, CEO of Varala.

Varala and Classic have started development of CFA product packages which are designed for both domestic and international floorball players and teams. Comprehensive packages will be available for both floorball training and physical training as well as physical testing.

”It’s great to be able to develop CFA together with Varala. I believe that we will be able to build a really competitive offering because Varala has a strong knowledge of physical training and testing and we have a lot of expertise and experience in floorball itself, ” says Pasi Peltola, Executive Director of the Classic Family.

To start with we are happy to announce that Singapore National Team is preparing for the World Championships in November with the Classic Floorball Academy concept delivered by Classic and Varala. Classic and Varala will also jointly design a floorball training camp for early summer 2019, where junior players can learn the lessons of the Classic top players.

Varalan Urheiluopisto, toimitusjohtaja Riku Granat +358 50 5583 813, Riku.granat@varala.fi
Classic, toiminnanjohtaja Pasi Peltola +358 50 5209 766, toimisto@scclassic.com