VALIKKO

TULOS: Kausi käyntiin taisteluvoitolla

TULOS: Kausi käyntiin taisteluvoitolla

SSRA – Classic 7-8 (3-2, 2-3, 2-3)
Lauantai 18.9.2021 // Kastellin monitoimitalo

Classicin naisten liigajoukkue matkusti F-liigakauden 2021-2022 avasuotteluunsa Ouluun Salibandyseura Rankat Ankat-vieraaksi. Samaan paikkaan joukkue oli matkustanut myös edelliseen viralliseen liigakamppailuunsa, kun F-liigakauden 2020-2021 pronssimitaleista ratkottiin huhtikuussa 2021. Tuolloin mitalit jäivät Ouluun, joten revanssia lähdettiin hakemaan siis tältä reissulta.

Ottelun kulku oli pallollisesti Familyn. Joukkue piti palloa selvästi kotijoukkuetta enemmän, jonka hyökkäykset koostuivat lähinnä vastaiskuista. Niissä kotijoukkue oli sitäkin tehokkaampi. Ottelu ennätti toisen erän alussa olla jo 5-2 kotijoukkueen rokottaessa Liinu Koiviston johdolla paikoistaan – samassa tilanteessa Pekka Nieminen turvautui aikalisään ajassa 25:27. Familyn kiri käynnistyi ajassa 28:53, kun Alma Laitila löi torjunnasta tulevan pallon sisään. Tasoitus syntyi lopulta toisen erän lopulla Johanna Homin lavasta.

Kolmannessa erässä Ankat onnistuivat nousemaan vielä kertaalleen edelle, mutta Suvi Hämäläisen hattutempun kruunanneet kaksi osumaa ja illan ratkaisumaaliksi jäänyt Alisa Pölläsen illan toinen kruunasivat lukemiin 7-8 päättyneen taisteluvoiton.

Classic päävalmentaja, Pekka Nieminen

Pallon kanssa ei puoleen väliin ottelua oltu huolellisia ja tarjosimme vastustajalle turhan paljon vastahyökkäyksiä, josta he rokottivat kovalla prosentilla. Aikalisällä jouduin ensimmäistä kertaa valmentajaurallani korottamaan reilusti ääntäni ja se herätti joukkueen pelaamaan. Kiva voitto kauden alkuun ja tästä on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin ja kohdata hallitseva mestari.