VALIKKO

RAPORTTI | Classic maalitalkoiden voittoon Vantaalla

RAPORTTI | Classic maalitalkoiden voittoon Vantaalla

Classic matkusti tiistaina 13.10. Vantaan Energia Areenalle, jossa joukkuetta F-Liigan kuudennen kierroksen ottelussa Isännöi EräViikingit. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun voitot alla Classicin voitettua edeltävällä viikolla Tampereella Westend Indiansin – EräViikinkien puolestaan kellistettyä vieraissa Steelersin. Ennen tiistain ottelua joukkueet olivat kohdanneet edellisen kerran tammikuun 17. päivänä Tampere Areenalla pelatussa Salibandyliigan ottelussa, jolloin EräViikingit oli vahvempi lukemin 5-6.

F-Liiga // 13.10.2020
EräViikingit – Classic 7-10
Vantaan Energia Areena

Tiistai-illan ottelu saa Energia Areenassa räjähtävän lähdön, kun kotijoukkueen Marko Juselius avaa maalihanat jo vajaan kahden minuutin kohdalla. Kauaa ei Familyn takaa-ajoasemassa tarvitse kuitenkaan viihtyä, kun joukkue nouseekin jo johtoon ajassa 07:10 Ville Lastikan ja Sami Johanssonin onnistuessa. Viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkue saa mahdollisuuden nousta jälleen tasoihin Nico Salon istuessa kaksi minuuttista vaarallisesta pelistä. Tämän Family -puolustus kuitenkin kestää. EräViikinkien jättäessä paikkansa käyttämättä, lisää Classic tehoa myllyyn entisestään. Ensin Eetu Sikkinen veivaa itsellensä vetotilan EräViikingit-viisikon keskustaan lisäten numerot 1-3 ajassa 17:22. Ja vain 24 sekuntia edellisestä Classic iskee vielä kertaalleen. Mikko Leikkanen ottaa vauhdin omasta päästä ja iskee juoksusta heti keskipisteen jälkeen lähtevällä laukauksella erän päätösnumeroiksi 1-4.
Toisessa erässä jatketaan siitä mihin ensimmäisessä jäätiin. Jussi Pihan syötöstä vastapalloon lähtevä Janne Lammisen hirmulämäri löytää helsinkiläismaalin takakulman jo viidettä kertaa tiistai-iltana, kun toinen erä on ennättänyt vanhentua vain reilut kaksi minuuttia.
EräViikingit ilmoittautuu otteluun mukaan kahdella kavennusmaalilla ottelun puolessa välissä. Ensin Mika Majalahti viimeistelee Oliver Sillanpään maalin takaa tulevasta syötöstä numerot 2-5, josta kaksi minuuttia myöhemmin sama tutkapari vaihtaa rooleja Oliver Sillanpään kaventaessa vuorostaan numerot 3-5 ajassa 31:36. EräViikinkien vahva momentum palkitsee helsinkiläiset vielä kertaalleen toisessa ajassa 35:26. Marko Juselius tuo EräViikingit jo maalin päähän Joonatan Lindholmin saalistaessa syöttöpisteen osumaan.
Classic onnistuu pysäyttämään helsinkiläisten kirin ennen toista erätaukoa Jani Kukkolan istuessa 2+10 minuuttista epäurheilijamaisesta käytöksestä. Janne Lammisen syöttö löytää takakulmalla päivystävän Nico Salo, joka viimeistelee pommin varmasti lukemat ylivoimalla 4-6. Näistä numeroista lähdetään myös kohti kolmatta erää.
EräViikingit nousee maalin päähän heti kolmannen erän alussa. Lauri Laine pääsee puolittaiseen läpi ajoon, jota seuraava laadukas laukaus painuu Torisevan kainalosta viidennen kerran tiistai-iltana Classic-maalin verkkoon. Kaksi minuuttia myöhemmin EräViiknigit ovat jo rinnalla. Joonatan Lindholm viimeistelee illan kolmannella tehopisteellään numerot 6-6 ajassa 43:36. Samassa ajassa Samu Kuitunen kutsuu suojattinsa koolle ottamalla aikalisän.
Aikalisä tuottaa tulosta ja Family nousee Eemeli Salinin kahdella perättäisellä osumalla 6-8 edelle Sami Johanssonin ja Nico Salon alustaessa osumat. Tätä johtoa ei Classic enää menetä. Ville Lastikka ja Nico Salo lyövät osumillaan illan kymppitilaston rikki vieden Familyn jälleen jo neljän maalin edelle. Viimeisellä minuutilla EräViikinkien Mika Moilanen kaventaa numerot vielä 7-10, mutta enempää osumia ei Vantaan tiistai-illassa nähdä. Jussi Piha valitaan Classicin parhaaksi pelaajaksi ottelussa.
Classic hakee onnistuneen revanssin tammikuisesta tappiosta ja venyttää kauden voittoputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi. Seuraavan kerran Familyn miehet nähdään tulessa sunnuntaina 25.10. Tampere Areenalla, jolloin F-Liiga -ottelussa joukkueen vieraaksi saapuu Hämeenlinnan Steelers.

Classicin tehokkaimmat tänään:
Eemeli Salin 2+1
Nico Salo 1+2
Ville Lastikka 2+0
Sami Johansson 1+1
Janne Lamminen 1+1
Jussi Piha 0+2

Maalivahtien torjunnat
Santtu Strandberg, EräViikingit 5+4+3 = 12
Lassi Toriseva, Classic 7+4+7= 18

Teksti ja kuva: Jyri Hömmö, Classic