VALIKKO

Juha Kivilehto Classicin päävalmentajaksi

Juha Kivilehto Classicin päävalmentajaksi

Yksi maailman ja Suomen menestynein salibandyn miespelaaja Juha Kivilehto,39, on Classicin miesten joukkueen uusi päävalmentaja kausilla 2022–2024. 

Poikkeuksellisen pitkän ja menestyksekkään pelaajauran tehnyt Kivilehto päättää uransa pelaajana kuluvaan kauteen. Päätös uran päättämisestä ja siirtymisestä valmentajaksi kypsyi kesän loppupuolella.

  • Koin hiljalleen, että peliura olisi hyvä päättää omin ehdoin ja huipulla. Vaihtoehto ja aloite siirtyä Classicin päävalmentajaksi tuli toiminnanjohtaja Pasi Peltolalta. Muutamia päiviä asiaa mietittyäni päädyin tarttumaan tähän hienoon mahdollisuuteen, joskin asiaa oli aloitettu valmistella jo muutama vuosi aiemmin. Koen, että on iso kunnia ja vastuu tulla pyydetyksi näin menestyneen organisaation päävalmentajaksi.

Kivilehto pelaa kuluvan kauden loppuun ja haluaa kiittää jo tässä vaiheessa uransa monia valmentajia.

  • Jokainen urani aikainen valmentaja on opettanut itseäni paljon pelaajana, siitä iso kiitos heille. Oppia on tarttunut sekä Suomesta että Ruotsista. Classicin aikana peli- ja harjoitusmatkat olen kulkenut valmentajien kyydissä ja olen saanut hienoa oppia pelistä, lajista, urheilusta ja elämästä, kaiken muun lisäksi.

Kivilehdon valmennustiimiin tulevat kuulumaan Vesa-Matti Virtanen, Henri Toivoniemi, Jori Järvenpää (mv valmennus) ja uutena fysiikkavalmentajana Ari Haapalainen. Lopullinen valmennusryhmä tiedotetaan myöhemmin.

Kauden loppuun asti päävalmentajana toimiva Samu Kuitunen näkee valmennusstrategian olevan hyvällä pohjalla.

  • Useamman vuoden olemme luoneet laajaa polkua vanhimmista poikajunioreista ja akatemiasta kohti liigajoukkuetta Family-identiteetin mukaisesti. Strategia, jossa hyökkäävä, taitava sekä nopea pelitapa osallistavan valmentamisen ohella on päätavoite, unohtamatta yksilöt huomaavaa menestyvään pyrkivää toimintaa. Näkemyksiä on hyvä uudistaa, jotta kehitys säilyy tavoitteiden mukaisena, jo seitsemättä vuotta Classicissa valmentava Kuitunen tiivistää.

Classicin toiminnanjohtaja Pasi Peltola pitää Kivilehdon valintaa itsestäänselvyytenä, joka jalostui vuosien saatossa käytyjen keskusteluiden kautta – Jatkumo, johon on löytynyt sopiva tapa valmentaa myös uutta luoden ja kehittäen.

  • Kivilehto on osoittanut olevansa suurten pelien mies, jolla on laaja ja syvä ymmärrys Family-yhteisöstä, pelistä sekä elämästä. Haluamme kehittää nuoria lupauksiamme olemaan parhaimmillaan suurina hetkinä − niin elämässä kuin urheilussakin.
  • Johtajuus joka ”Juhiksesta” paistaa isoissa peleissä, se reagointikyky höystettynä voittavalla kehonkielellä on mitä haluamme myös jatkossa, Peltola kertoo.

Kauden loppuun valmentavat Samu Kuitunen sekä Juha Jäntti saavat ansaitut kiitokset jo tässä vaiheessa kautta.

  • Haluan kiittää jo tässä vaiheessa Samu Kuitusta hienoista hetkistä seitsemän vuoden aikana Classicissa, iso sininen Familysydän! Prosessi konkretisoitui, kun Samu ilmoitti ajan uudistukselle olevan käsillä. Myös Juha Jäntti Samun aisaparina on ollut hieno mies ja tärkeä osa valmennusta Familyssä. Ja iso kiitoksen paikka on myös Janne Keinäselle, ”Passo” päättää.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email