VALIKKO

Härkäviikko päättyi komeaan vierasvoittoon EräViikingeistä

Härkäviikko päättyi komeaan vierasvoittoon EräViikingeistä

Classic haki tyylikkään 7–3 (3–1, 3–0, 1–2) -voiton EräViikingeistä miesten Salibandyliigassa.

Vahva alku, Sami Johanssonin maali heti avausvaihtoon ja kaksi lisämaalia seitsemään ensimmäiseen peliminuuttiin, avitti Classicin pelin heti uomiinsa. Ennen ottelun puoliväliä Classic johti jo 6–1.

Kolmannen erän alussa oli hieman samantyyppistä lipsumista kuin keskiviikkoisen Oilers-pelinkin päätöserässä. EräViikingit pääsi kahdesti kaventamaan ja sen jälkeen kokeilemaan vielä kerran ylivoimalla. Oskari Heikkilä sammutti kotijoukkueen toivonkipinän 7–3-osumallaan viisi minuuttia ennen loppua.

– Hyvä ote meiltä heti alusta. Ihan pieniä nukahduksia tähänkin peliin mahtui, mutta silläkin osa-alueella on menty nyt eteenpäin, iloitsi Classicin valmentaja Samu Kuitunen.

– Tämä oli hyvä, tiivis kolmen pelin rupeama ja se sujui nousujohteisesti, Kuitunen totesi viitaten seitsemän päivän sisään pelattuihin Nokian KrP-, Oilers- ja EräViikingit-otteluihin.

Joukkueen kehittymisprosessin kannalta jatkoaikatappio KrP:lle Ideaparkissa saattoi olla lopulta ihan tervetullut herätys.

– Helposti, kun jatkuvasti voitetaan, niin ei muisteta niitä teemoja, joita pyritään viemään eteenpäin. Ei olla ihan riittävän herkällä sen suhteen. Kun tappio tulee, niin työstäminen on ehkä helpompaa. Työmaan täytyy koko ajan olla päällä, täytyy kääntää niitä matoja kun mennään ongelle, Kuitunen muotoili.

Joonas Pylsy on päässyt pelikuntoon toivuttuaan hyvään syysvireeseen. Perjantaina hän oli ottelun tehokkain 2+2-pisteillä. Myös Sami Johansson (2+0) osui kahdesti. Muista Classicin maaleista vastasivat Eetu Sikkinen, Mikko Leikkanen ja Oskari Heikkilä.

Classic saa seuraavaan kotiotteluun vieraakseen rakkaan paikallisvastustajan Kooveen. Perjantaina 9.11. Tampere Areenalla pelattava ottelu alkaa klo 18.30. Isänpäiväsunnuntaina 11.11. onkin edessä alkukauden todellinen herkkupala, kun Classic matkustaa kaikki ottelunsa tähän saakka puhtaasti voittaneen SPV:n vieraaksi Seinäjoelle.

EräViikingit-ottelun tilastot TÄÄLTÄ.