VALIKKO

Classic maalin verran parempi tiivistunnelmaisessa kärkipelissä

Classic maalin verran parempi tiivistunnelmaisessa kärkipelissä

Classic haki tiukan taistelun päätteeksi arvokkaan 9–8 (3–2, 3–3, 3–3) -voiton Seinäjoen Peliveljien kotiluolasta miesten Salibandyliigassa. Seinäjoen Urheilutalolle saapuneet 1145 katsojaa saivat nähdä kärkiottelun arvoisen väännön, joskin pohjolaiskatsojia ottelun lopputulos ei varmasti tyydyttänyt.

Classic oli valtaosan pelistä kuskin paikalla, mutta kerta toisensa jälkeen SPV kiri vierasjohdon umpeen. Vajaa seitsemän minuuttia ennen loppua Eemeli Salin karvasi pallon Sami Johanssonille, joka siirsi pallon takaisin maalin eteen ehtineelle Salinille. Tämän sivallus kohti maalia ei ollut onnistuneimmasta päästä, mutta kimpoili silti maaliviivan yli. Tähän Classicin 9–8-johtomaaliin SPV ei enää löytänyt vastausta, vaikka Jari Hankkio latasikin viimeisellä minuutilla pallon Lassi Torisevan torjunnan kautta ylärimaan.

– Peli oli aivan meidän hallinnassa 5–3-johtoasemaan asti. Sitten SPV sai pelin tasoihin ja se muodostui taitekohdaksi. Siitä eteenpäin se oli enemmän tunnevaltaista pelaamista, jopa maalintekokilpailua, totesi Classicin päävalmentaja Samu Kuitunen.

Janne Lamminen ampui Classicin 6–5-johtoon toisen erän viimeisellä sekunnilla ja pian kolmannen erän alettua Tino Salminen lisäsi Classic-johdon jo 7–5:een. SPV tuli kuitenkin taas tasoihin Janne Aution ja Sami Kosken perättäisissä vaihdoissa iskemillä osumilla.

Mikko Leikkanen napautti Jussi Pihan namupassin maalin edustalta sisään vieden ylivoimalla Classicin 8–7-johtoon, mutta toinen vahvasti nouseva puolustaja Jyrki Holopainen kuittasi pelin vielä 8–8:aan. Salinin punnertama 9–8-osuma jäi pelin viimeiseksi osumaksi.

Valmentaja Kuitunen harmitteli hieman pelisuunnitelman osittaista uhraamista tunnesalibandyn alttarille pelin puolessa välissä, mutta täydet pisteet luonnollisesti maistuivat.

– Kun matkustaa Seinäjoelle eniten maaleja liigassa tehneen joukkueen vieraaksi ja lähtee kotimatkalle voiton kanssa, niin voi olla tyytyväinen, Kuitunen totesi.

Classicin tehokkain sunnuntaina oli Sami Johansson, jonka tehot 0+4 eivät tosin olleet maaliahneelle laiturille kovin tyypilliset. Eemeli Salin iski hattutempun ja kolmoskentän puolustaja Tino Salminen vietti kahden maalin iltaa. Classicista maalinteossa onnistuivat myös Nico Salo, Aaro Helin, Janne Lamminen ja Mikko Leikkanen.

Classicin pelit jatkuvat lauantaina 17.11. toisella kovalla vierasottelulla, kun joukkue matkustaa Turkuun TPS:n vieraaksi. Sunnuntaina 18.11. kakkosdivarijoukkue Mikkelin Hatsina isännöi Classicia Suomen Cupin 6. kierroksen ottelussa. Seuraava kotiottelu on edessä vasta MM-kisatauon jälkeen. Classic isännöi Welhoja 16.12.

SPV-ottelun tilastot TÄÄLTÄ.