VALIKKO

ENNAKKO: Classic ja Oilers vastakkain viime kevään mestaruuskaukalossa

ENNAKKO: Classic ja Oilers vastakkain viime kevään mestaruuskaukalossa

Esport Oilers – Classic
Perjantai 24.9. klo 18:30 // Tapiolan Urheilutalo


Viisi ja puoli kuukautta taaksepäin Classic juhli Tapiolan Urheilutalolla Espoossa voitettuaan seurahistorian viidennen Suomen mestaruuden. Oilers kaatui tuolloin suoraan neljässä ottelussa voitoin 4-0. Perjantaina 24.9. joukkueet iskevät yhteen jälleen virallisen liigaottelun merkeissä.

Molemmat aloittivat kautensa voitokkaasti

Classic avasi taipaleensa kauden F-liigassa uuden ajan salibandyareena Bläk Boksissa, kun joukkue onnistui vetämään kolmannen erän rynnistyksellään pidemmän korren Jyväskylän Happeeta vastaan pelatussa ottelussa lukemin 8-3. Ottelun ratkaisun pääarkkitehdeiksi nousivat tutut nimet. Ville Lastikka osui maalipuiden väliin kolmesti ja Sami Johansson jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi tehoin 1+3. Maalihanansa kauden 21-22 osalta avasivat myös paluun kotiin tehnyt Krister Savonen, pitkät loukkaantumiset selättänyt Albert Koskinen, sekä Eetu Sikkinen.

Perjantain ottelun isännät puolestaan avasivat kautensa vierasottelulla Turussa, kun joukkue vieraili Kupittaan Palloiluhallilla TPS:n vieraana. Ennakkoon TOP6-joukkueiksi rankattujen Oilersin ja TPS:n kohtaamisesta odotettiin tasaista vääntöä. Toisin kuitenkin kävi. Oilers antoi täydellisen myrskyvaroituksen  rynnimällä vakuuttavaan 4-11 voittoon Kainulaisten veljesten iskiessä yhteistehot 5+1.


Oilers aktiivinen kesän siirtomarkkinoilla

Kun Family panosti kesällä vain yhteen täsmähankintaan palauttamalla Krister Savosen kotiin kahden Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen, tarttui Oilersin verkkoon neljä hankintaa. Uusiin hankintoihin kuuluivat viime kaudella LASB:n vakiorunkoon kuulunut Tuure Ailio, Tiikereiden Eemil Kallio, sekä Divari-finalisti Kirkkonummi Rangersistä siirtyneet pistekärki Kristian Lamminen ja Justus Mustonen. Öljymiesten materiaalin voidaankin katsoa laajentuneen kevään finaaleista.

Familyllä pitkä voittoputki keskinäisissä kohtaamisissa

Katsottaessa kahden menestyneen seuran keskinäistä historiaa viime vuosilta – voidaan sanoa olleen haastava vastustaja öljymiehille. Öljymiesten viimeisin voitto Suomen pääsarjatasolla löytyy neljän vuoden takaa, jolloin Oilers oli jatkoajan jälkeen vahvempi lopulta lukemin 5-4. Tuon jälkeen pelatut 19 liigaottelua ovat kaikki kääntyneet Familyn nimiin. Historiaa ei ole kuitenkaan katsomista, sillä voimasuhteiden voimaan katsoa tasaantuneen huomattavasti. Siitä kertoo myös ennen kauden aloitusta Tapiolassa pelatun 7-7 loppunumeroihin päättyneen harjoitusottelun tulos.

Classic-hyökkääjä Sami Johansson:

Oilersia vastaan on aina hauska pelata – meillä yleensä vauhdikkaita pelejä keskenään. Taitava ja vaarallinen joukkue, jonka kanssa meidän täytyy olla hereillä kokoajan.

Kiivas kamppailu luvassa perjantaina

Tuuleeko Tapiolasta Oilersin menneen sunnuntain TPS-ottelun tapaan vai kasvattaako Family keskinäisten kohtaamisien voittoputken jo numerolla kaksi alkavaan lukemaan? Se selviää perjantaina.

Suora lähetys: Ruutu+

Teksti: Jyri Hömmö, Classic viestintä
Kuva: Salibandy.fi / Juhani Järvenpää

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email