VALIKKO

Toriseva huippuvireessä illan mittelöön!

Toriseva huippuvireessä illan mittelöön!

Tänään Classic kohtaa salibandyliigassa kotikentällään SPV:n, joka kamppailee tiukasti runkosarjan kakkospaikasta. Seinäjoen miesten kanssa on vuosien saatossa ollut todella tiukkoja ja värikkäitä kamppailuja ja sellaista on lupa odottaa nytkin.
Classicin menestysputkessa kenttäpelaajien säkenöidessä on usein jäänyt ehkä turhankin vähälle huomiolle se, että puolustuksen takana on maalissa aivan loistavasti pelannut Lassi Toriseva. Esimerkiksi viime lauantain Teho Sport Suomen Cupin finaalissa äärimmäisen tärkeitä torjuntoja esittänyt ”Törri” oli osaltaan mahdollistamassa jälleen yhtä mestaruutta familyn tilille. Näillä mietteillä tämä luotettava vahtimme oli ennen illan ottelua:

1. Mitäs kuuluu ja missä menet?
– Kotona olen ja työpäivä menossa. Illalla sitten peli edessä, eli hyvinhän tässä menee.

2. Oliko uravalinta maalivahdiksi selvä jo aikaisessa vaiheessa vai milloin tuo pelipaikka valikoitui itsellesi?
– No kyllä muistelen, että maalissa halusin olla ihan alusta alkaen. Toki siinä alkuvaiheessa junioriuraani välillä oltiin kentälläkin pelaamassa, mutta sitten siinä reilun kymmenen vanhana tehtiin lopullinen valinta ja siirryin vain ja ainoastaan tolppien väliin. Se tuntui omimmalta paikalta minulle.

3. Pelasit Teho Sport Suomen Cupissa viimeiset 185 minuuttia sillä tasolla, että taaksesi tehtiin vain kaksi maalia. Eli alle puoli maalia/60 minuuttia ja viimeiset kaksi peliä vastassa oli kuitenkin liigankin ehdottomat huippujoukkueet TPS ja Happee! Miten se on mahdollista?
– Tuo oli hyvä kysymys. Tietysti se on joukkuepeliä ja edessäni on hyvä puolustus, joka tämän mahdollistaa. Eli koko joukkueen panos puolustamiseen on ollut erittäin hyvä ja kevättä kohti mentäessä se on hieno juttu, sillä laadukkaan puolustuspelaamisen ansiosta voimme voittaa keväälläkin. Torjuttavakseni on annettu lähinnä sellaisia selkeitä vetoja, ei mitään poikkarin poikkareita, joten ne olen sitten pystynyt torjumaan. Nämä asiat täytyykin olla kunnossa, jos pokaaleja haluamme voittaa.

4. Voitit monen muun joukkuekaverisi ohella jo kolmannen pokaalin kuluvalla kaudella. Eli se olisi yhtä vaille kaikki. Miten suhtaudut siihen ja mietitkö tällaisia asioita vai annatko vaan mennä peli kerrallaan?
– Hyvin tässä pystyy jokaiseen peliin keskittymään. Aina pitää muistaa se, että yksittäiset pelit vie kohti seuraavaa isoa tavoitetta ja tavoitteena on aina voittaa jotain isoa. Eli toki taustalla on nyt jo ”pleijarit”, mutta sinne mennään peli kerrallaan ja tänään vastassa on siis SPV ja vain se ottelu on nyt mielessä.

5. Maalivahteja pidetään jossain määrin yksilöurheilijoina joukkueessa. Osaatko sanoa onko asia näin?
– Tietyllä tavalla allekirjoitan tuon. Maalivahdin pitää ennakoida millä tavoin tietyt omat pelaajat pelaavat käsillä olevat tilanteet ja sitä kautta ollaan siellä yksin ja koitetaan tehdä vähän erilaisia hommia kuin kenttäpelaajat. Ollaan sillä tavoin yksilöinä joukkueen sisällä, se on hiukan vaikea selittää, mutta se yksilön rooli ehkä maalivahdilla korostuu enemmän.

6. Miten maalivahtien harjoittelu eroaa kenttäpelaajista erityisesti fyysisellä puolella?
– No minulle tehtiin muutama vuosi sitten torjuntatekniikkaan aika iso muutos ja siinä liikkuvuus ja sitä kautta liikkuvuusharjoittelu korostuu. Pelkistettynä voisi sanoa, että enemmän jumppaa ja vähemmän rautaa kenttäpelaajien verrattuna. Voimaharjoittelua ja voimaakin on erilaista. Liikkuvuuskin on voimaa, mutta hiukan eri meiningillähän sitä mennään kuin kenttäpelaajat.

7. Kuinka paljon kiinnität huomiota eri vastustajiin ja siellä pelaaviin yksilöihin vai ajatteletko näitä asioita yhtään ja keskityt vain omaan vireeseesi?
– Kyllähän niitä jonkun verran miettii. Joukkueiden perussapluunahan on toki selvillä. Maalikoosteita on katseltu ja mietitään, että mihin joku pelaaja yleensä ampuu. Sitähän ei voi täysin yleistää. Todennäköisyyksiä seurataan ja eri joukkueiden kohdalla on mietitty, että pelataanko tietyissä tilanteissa enemmän vetopaikkoja laidoille vai keskelle, mutta missään nimessä näitä ei siis mitenkään ylianalysoida.

8. Kuka on Classicin miesten liigajoukkueen omituisin henkilö ja miksi?
– Nyt on paha. Olen kyllä hyvin suvaitsevainen tyyppi, mutta jos joku pitää valita, niin sanotaan huippuluokan fyssarimme Mark Lehtimäki ja syyksi krooninen myöhästely.

9. Mitä odotat illan kamppailulta?
– Hyvää kamppailua Odotan. Varmasti on viihdyttävä peli ja tiukka vääntö tulossa. Meillä oli viimeksikin hyvin vaiherikas peli ja samaa on odotettavissa nytkin.

10. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen nimestä Petteri Nykky?
– Johtaja

Näillä mietteillä siis vuodenvaihteen Champions Cupissa Ruotsissa seurajoukkueiden valioiden turnauksessa parhaaksi maalivahdiksi valittu Toriseva vastaili kysymyksiin. Tänään illalla näemme miten hän ja muu joukkue vastaa Seinäjokelaisten asettamaan pelilliseen haasteeseen. Ottelu alkaa klo 18.30 Tampereen areenalla. Salibandyhän on parasta paikan päällä, joten tervetuloa sankoin joukoin paikalle!