VALIKKO

Taikuri Savonen jälleen innoissaan kannujahtiin!

Taikuri Savonen jälleen innoissaan kannujahtiin!

Sirkuspelin jälkimainingeissa hellitään Classic-familyn ystäviä jo toisella huipputapahtumalla tällä viikolla, kun Teho Sport Suomen Cupin finaalissa kohtaavat Tampereen areenalla lauantaina Classic ja Jyväskylän Happee. Kyselin ennen viikonloppua tällä kaudella jo kahta pokaalia juhlineen Krister ”Copperfield” Savosen mietteitä. Ja näin tämä vaatimaton pelimies vastaili.

1. Mitä kuuluu ja missä mennään?
– Kotona ollaan ja juuri tulin koulusta ja koiran kanssa lenkiltä, eli hyvinhän tässä menee.

2. Miltä sirkuspeliä näytti ja tuntui?
– Meininki oli aikamoista, kuten aina näissä sirkuspeleissä. Niitä kyllä odotetaan ja nämä ovat niitä runkosarjan huippuhetkiä aina. Peli oli tasaista ja onneksi kääntyi meille.

3. Mikä on sinun taitojesi salaisuus? Sinuahan pidetään nimenomaan taidollisesti jopa maailman ykköspelaajana.
– No en tiedä ykköspelaajasta, mutta olen kuitenkin lajista riippumatta seurannut aina taitopelaajien otteita ja yrittänyt matkia heitä. Maila ja pallo olivat nuorempana mukana joka paikassa ja niitä myös käytettiin. Ehkä sieltä jotain on sitten tarttunut mukaankin.

4. Miksi Classicin miesten joukkue on tällä hetkellä näin korkealla tasolla?
– Se on takuulla monen asian summa. Ensinnäkin Passo Peltolan pitkäjänteinen ja ammattimainen työ on pohjalla. Sitten kun mietin omaa taivaltani seurassa, niin kaikki valmentajani ovat tuoneen jotain uutta aina. Ray Backman, Jarkko Rantala ja nyt viimeisimpinä Nykky (Petteri) ja Kuitunen (Samu). Hommaa on kehitetty koko ajan eteenpäin. Eli paketti on siltäkin osin kunnossa.
Ja tietysti sitten meidän loistavat pelaajamme. Meillä oli 10 pelaajaa maailmanmestarijoukkueessa ja nyt tuntuu, että nämä meidän ”junnupelaajamme” ovat jo samalla tasolla.

5. Mitä teet silloin kun et ole salibandyn parissa?
– No silloin vietän tyttöystäväni ja tietysti koiramme kanssa aikaa. Tämän kauden aikana on oltu niin paljon reissussa, että heidän aikansa on silloin, kun salibandyltä aikaa jää. Perhettä ja muitakin läheisiä nähdään toki myös silloin.

6. Kenellä on joukkueen parhaimmat jutut ja kuka on eniten äänessä?
– No eniten äänessä on Salmisen Tino, mutta hänellä on juttujen laatu kyllä myös huonoin, eli ne on kyllä väsynyttä tarinaa. Parhaat jutut on (Eemeli) Salinilla. Samalta suunnalta ovat kotoisin, mutta kovin ovat erilaisia puhemiehiä.

7. Mikä on paras joukkue jäynä, josta olet tietoinen?
– Joo tämä tapahtui tällä kaudella kun nämä edelläkin mainitut kaverukset eli Salminen ja Salin sekoittivat Juden (Jussi Pihan) palautusjuomajauheeseen chilijauhetta. Se oli aika hyvä. Ei mikään liian paha vaan hyvä kepponen.

8. Kuinka tärkeä on lauantain finaalimatsi?
– Aina kun on pytty jaossa, niin kyseessä on erityinen peli. Odotan hyvää meininkiä kentällä ja katsomossa ja valmistautumisemme on samaa tasoa kuin aina näissä finaalipeleissä.

9. Millainen ottelu on odotettavissa jyväskyläläisiä vastaan?
– Tiukka ja laadukas peli on jälleen edessämme. Katsomossakin on varmasti taistelua, sillä Jyväskylästä tulee aina paikalle hyvä ja äänekäs fanijoukko. Näistä peleistä nauttii aina erityisen paljon.

10. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen nimestä Nina Rantanen?
– Kaikkien aikojen naispelaaja salibandyssä. Eniten pisteitä yhdessä ottelussa ja eniten pisteitä kautta aikojen. Todennäköisesti Nina on maailman paras ihminen.

Näillä mietteillä siis Savonen oli ennen jälleen yhtä finaaliviikonloppua urallaan. Savosen ja koko muun joukkueen otteita kannattaa tulla jälleen kerran katsomaan, kun siis Teho Sport Suomen Cupin finaaliottelut pelataan Tampereen areenalla huomenna lauantaina. Ensin on vuorossa naisten finaali klo 13. Siinä pelaavat PSS Porvoosta sekä Eräviikingit Helsingistä. Miesten finaali, jossa kohtaavat siis Classic ja Happee alkaa klo 16. Salibandyhän on parasta paikan päällä, joten tervetuloa huipputapahtumaan!