VALIKKO

RAPORTTI | Vieraat vahvempia perjantai-illan trillerissä

RAPORTTI | Vieraat vahvempia perjantai-illan trillerissä

Classic ja Porvoon Salibandyseura kohtasivat toistamiseen viikon sisään F-Liigan kahdeksannen kierroksen ottelussa perjantaina 23.10. Tampere Areenalla. Sunnuntaina 18.10. Porvoossa pelatussa ottelussa Family oli jatkoajan jälkeen lopulta parempi lukemin 4-5. Ennen perjantain kohtaamista Classic löytyi sarjataulukon sijalta seitsemän kahdeksalla yhdeksällä pisteellä PSS:n puolestaan majaillessa toisena 13 pisteellään.

F-Liiga // Classic – PSS 5-7
23.10.2020, Tampere Areena

Family lähtee otteluun siitä mihin se Porvoossa aiempana sunnuntaina jäi. Ottelun avaushetket mennään Classicin pallollisella hallinnalla, joka tuottaa myös tulosta ajassa 2:12. Alisa Pöllänen puskee itsensä pallon kanssa laidasta läpi ja tarjoaa pelivälineen takatolpalle nousevalle Annu Selinummelle, jonka siirto vie joukkueen ensi kertaa ottelussa edelle.
Molemmat iskevät kertaalleen seuraavan neljän minuutin aikana. Natalia Pitkäkangas lisää maalin edestä ensin Family -johdon 2-0 ajassa 05:03, josta vajaa minuutti eteenpäin näkee PSS:n avausmaali päivän valon Anniina Levälammen survoessa pallon ensi kertaa ottelussa ohi Emma Mannilan. Enempää osumia ei ottelun avauserässä enää nähdä ja erätauolle siirrytään Classicin 2-1 johtonumeroissa. Maalivahtien torjunnat avauserässä Emma Mannila neljä, Arla Salo kaksi.
Classic avaa myös toisen erän maalinteon. Ajassa 24:02 Alisa Pöllänen pääsee ottelun avausmaalin tapaan 2-1 -hyökkäykseen, jonka kokenut hyökkääjä päättää tällä kertaa laukauksella tuloksekkaasti Alma Laitilan korjatessa osumasta syöttöpisteen.
PSS:n maaliteholle ei ottelun alussa tyylipisteitä jaeta, mutta kaikki lasketaan. Milja-Maria Saarikoski on pitelemätön Family-maalin edustalla kahdessa tilanteessa peräkkäin ja porvoolaishyökkääjä runnoo vierailijat tasoihin, kun ottelu on juuri ylittämässä puolivälin. Vain minuutti tasoituksesta – porvoolaiset siirtyvät ottelussa ensikertaa edelle. Linda Törnqvistin veto leijailee onnekkaasti yli Emma Mannilan Elina Hautojärven korjatessa syöttöpisteen. Toiselle erätauolle lähdetään myös samoista – PSS:n 3-4 johtolukemista. Emma Mannila venyy Classic -maalilla pallon eteen Family-maalilla viidesti, Arla Salon kopatessa ensimmäisen erän tapaan kaksi palloa.
Familyn takaa-ajo saa kylmän suihkun kolmannen erän kolmannella minuutilla. Anniina Levälampi voittaa kaksintaistelun ilmassa leijuvasta pallosta Familyn maalin edustalla ja pyöräyttää pallon tolpan kautta viidennen kerran Classic -kehikon sisään. Family nousee takaisin maalin päähän vain minuutti PSS-osumasta. Hanna Pukero tuo nopealla jalalla vastahyökkäyksen PSS-päätyyn ja sijoittaa pallon Arla Salon oikean käden alakulmaan ajassa 43:21.
Family nousee tasoihin ajassa 48:30. Natalia Pitkäkankaan upea  viistosyöttö tavoittaa toisella laidalla olevan Julia Woivalinin, jonka laukaus tuo digitaalit tasan viiteen, kun ottelun varsinaista peliaikaa on reilu kymmenen minuuttia jäljellä. Ajassa 51:19 Classic pääsee hakemaan johtoa rangaistuslauksesta PSS-puolustuksen rikkoessa maalille röyhkeää nousua hakevaa Alisa Pöllästä. ”Allun” veivit eivät kuitenkaan tällä kertaa Arla Saloa yllätä ja tasatilanne pysyy taululla. Laidat kolisevat tunnetta puhkuvan pelin varsinaisen peliajan viimeisellä kympillä useaan otteeseen. Myöskään ikäviltä kolhuilta ei vältytä PSS-pelaajien Celine Stettlerin ja Marianne Väliahon loukatessa itseään tilanteiden tuoksinnassa. PSS saa oman ratkaisun mahdollisuutensa, kun Alisa Pöllänen lähtee istumaan kaksi minuuttista vaarallisesta pelistä. Porvoolaisylivoima käyttää tilanteen hyväkseen 20 sekuntia myöhemmin Fanny Holmbergin viedessä PSS:n ylivoimalla johtoon. Mäki alkaa nousta Familylle vain neljätoista sekuntia myöhemmin. Aada Heikkinen yllättää Emma Mannilan uudelleen vain hetki edellisestä. Tästä eivät numerot enää muutu ja pisteet matkaavat tällä kertaa Porvooseen lukemin 5-7. Ottelun parhaina palkittiin Classicin Lotta Purhonen ja PSS:n Anniina Levälampi.

Classicin tehokkaimmat ottelussa:

Natalia Pitkäkangas 1+1
Alisa Pöllänen 1+1

Maalivahtien torjunnat:
Emma Mannila, Classic 4+5+5=14
Arla Salo, PSS 2+2+2=6

Familyn naisten ottelut heti tulevana sunnuntaina, jolloin joukkue matkaa Ouluun sarjakärjessäkin ennen perjantai-iltaa olleen SSRA:n vieraaksi.

Teksti ja kuva: Jyri Hömmö