VALIKKO

Maailmanmestarikapteeni innoissaan takaisin ”arkeen”!

Maailmanmestarikapteeni innoissaan takaisin ”arkeen”!

Viime sunnuntaina maailmanmestaruutta juhlineen Suomen salibandymaajoukkueen kapteeni Nico Salo on – kultajuhlista huolimatta ja toisaalta niistä johtuen – virtaa täynnä ennen tämän viikonlopun kahta liigakamppailua.

– Kyllä, juhlat on nyt juhlittu, vaikka ei oikein vieläkään ymmärrä miten uskomattomalta tuo saavutus tuntuu ja kuinka suuria unelmia sitä tuli saavutettua. Eilen (torstaina) oltiin kuitenkin jo koko jengillä treenaamassa ja ”kiima” oli harjoituksissa kova. Lopussa painittiin jo ihan kunnolla ja oli hyvä fiilis tulevasta. Prahan kisat antoivat rajusti potkua myös kolmen viikon kuluttua pelattavaan Champions Cupiin.

Tällä hetkellä Nicon katseet ovat kuitenkin tiukasti tulevan viikonlopun tuplakierroksessa. Vastaan asettuvat lauantaina vieraskaukalossa Steelers Hämeenlinnassa ja sunnuntaina kotiareenalle saapuu vieraaksi Kuopion Welhot. Millä miettein olette lähdössä näihin matseihin?

– No ensinnäkin lauantaina lähdetään Hämeenlinnaan pitämään (Ville) Lastikka kurissa. Hän painaa tällä hetkellä melkoisessa flow-tilassa. Muutenkin siellä on kova matsi tulossa. Puhumattakaan sunnuntaista, jolloin on kalenterivuoden viimeinen kotiottelu edessä. Toivottavasti kisahuuma on edelleen päällä ja saadaan katsomoon paljon väkeä ja kunnon meininki.

Mitään suurempaa joulutaukoa Classicin miesten edustusjoukkueella ei edessä ole, sillä tapahtumia riittää tasaiseen tahtiin pitkin tulevia viikkoja.

– Juu joulu tulee, mutta se ei paljoa menoon vaikuta. Ensi viikkokin treenataan normaalisti eli hyvin ja lauantaina on edessä Teho Sport- cupin ottelu Vaasassa. Sitten muutama päivä rauhoitutaan perheen parissa joulun viettoon ja ennen uutta vuotta on vielä kova eli hyvä peli Happeeta vastaan. Sitten uudenvuoden päivänä lähdetään kohti Gävleä ja siellä otellaan maailman parhaan seurajoukkueen tittelistä tavoitteena luonnollisesti saavuttaa se.

Millaisin miettein palasitte maajoukkuekomennukseltanne useamman pelaajan ja valmentajan voimin takaisin oman seuran treeneihin ja muiden Classic-miesten pariin?
– Hyvillä mielin. Täällä ja toki monessa muussakin seurassa moni pelaaja tietää tasonsa ja sen, että kahden vuoden päästä on kotikisat tulossa ja erot pelaajien välillä ainakin meidän joukkueessa ovat minimaaliset. Nyt vaan kaikki jatkossakin tekemään rajusti töitä. Mestaruutemme haastaa muitakin pelaajia kehittymään ja toivottavasti saadaan kotikisoihimme jalkeille kaikkien aikojen joukkue.

Mutta nyt keskitytään liigaan ja unohdetaan maajoukkue tältä erää. Niconkin toivomana siis kaikki paikan päälle katsomaan miesten salibandyliigan ottelua SC Classic – SB Welhot. Ottelu alkaa sunnuntaina kello 18. Paikalla on myös maailmanmestaruuspokaali ja mestareita jakamassa nimikirjoituksia ottelun päätyttyä. Sitä ennen kannattaa kuitenkin jo tänään saapua samalle Tampere-areenalle katsomaan naisten liigan ottelua Classic – Åif. Tämä ottelu alkaa siis tänään perjantaina kello 18.30. Tervetuloa!