VALIKKO

A-pojat pelasivat itsensä jälleen SM-sarjan välieriin

A-pojat pelasivat itsensä jälleen SM-sarjan välieriin

Classic ratkaisi itselleen A-poikien SM-sarjan välieräpaikan nappaamalla ottelusarjan kolmannen voiton Hämeenlinnan Steelersistä. Iittala-hallissa pelattu neljäs ottelu noudatteli kokonaisuudessaan aiemmista peleistä tuttua kaavaa. Classic pyrki hallitsemaan peliä pallonhallinnalla ja Steelers iski vastaan kääntämällä nopeasti peliä keskialueella.

Molemmat joukkueet aloittivat pelin tunnustellen, joskin tamperelaiset saivat heti ensiminuuteilla työnnettyä pelin paineen kotijoukkueen päätyyn. Classic onnistui jo reilun minuutin kohdalla, kun Miska Pöysäri syötti ja Konsta Tykkyläinen laukoi pallon maaliin. Juuso Jäntti avasi kotijoukkueen maalitilin ajassa 4:52 ja sytytti samalla kotiyleisön läpi ottelun jatkuneeseen hyvään kannustukseen. Ensimmäinen erä jatkui maalien jälkeen tasaisena eikä kumpikaan joukkue saanut itselleen varsinaista otetta. Reilu minuutti ennen erätaukoa Rasmus Mäkinen kiersi päättäväisesti vastustajan maalin ja nosti tyylikkäästi hyvästä paikasta pelin 2–1:een.

Toisessa erässä kirjattiin vain kaksi tilastomerkintää. Erän puolivälin jälkeen Classicin Aleksi Tuurna sai kahden minuutin jäähyn ja alivoiman aikana  Eerik Lindén pääsi spurttaamaan läpiajoon. Eemeli Vainio torjui laukauksen hienosti kypärällään, muttei ehtinyt enää Valtteri Ylösmäen lähettämän paluupallon tielle. Toiselle erätauolle lähdettiin tilanteesta 3–1.

Kolmas erä jatkui pelillisesti siitä, mihin edellinen oli päättynyt. Peli aaltoili päästä päähän ja molemmilta joukkueilta nähtiin useita pallonmenetyksiä. Vaikka Classic yritti rauhoittaa peliä – ja siinä hetkittäin onnistuikin, sai myös Steelers aikaan pidempiä hyökkäyksiä ja pystyi päättämään niitä laadukkaisiin laukauksiin. Hämeenlinnalaiset vetäytyivät hiomaan kuvioitaan aikalisän ajaksi nelisen minuuttia ennen loppusummeria ja onnistuivatkin sen jälkeen kampeamaan itsensä maalin päähän Classicista. Aleksi Hiltusen matala laukaus kimposi hyvän ottelun pelanneen Markus Talvitien torjunnasta maaliin. Syötön tarjoili myös koko ottelusarjassa pirteästi esiintynyt Viljami Kylä-Heiko. Steelers huudatti vielä kerran yleisöä pallon osuessa sivuverkkoon, mutta Classic säilytti viimeisten minuuttien ajan hyvin malttinsa. Konsta Tykkyläisen tarkka kaaripallo tyhjään maaliin kahdeksan sekuntia ennen pelin loppua varmisti tamperelaisten kolmannen ja ratkaisevan kiinnityksen välieräpaikkaan. Ottelu päättyi Classicin vierasvoittoon 2–4.

Kokonaisuutena ottelusarja oli tasainen ja tarjosi niin katsojille kuin pelaajillekin runsaasti jännitettävää. Steelers oli yhtä sitkeä kuin se kuuluisa tilliliha ja sai kaivettua esiin selvästi uuden vaihteen alavireisen runkosarjan lopun jälkeen. Sekä hämeenlinnalaisten Eemeli Vainio että Classicin Markus Talvitie ja Pietari Jääskeläinen tarjosivat katsojille näyttäviä torjuntoja. Peleissä näkyi paikoin puolivälieriin kuuluvaa jännitystä, mutta siitä huolimatta joukkueet järjestivät katsojille aimo annoksen sälibandyviihdettä. Vastustajaa leveämmällä materiaalilla operoinut Classic jatkaa välieriin ja saa siellä vastaansa läpi kauden mainiosti pelanneen SPV:n. Nyt uusi vaihde tarvitaan myös tamperelaiselta salibandy-yleisöltä, tervetuloa siis kaikki paikan päälle kannustamaan.