VALIKKO

A – POIKIEN OTTELURAPORTTI CLASSIC – SPV 11.12.2018

A – POIKIEN OTTELURAPORTTI CLASSIC – SPV 11.12.2018

Pelin alku oli vauhdikasta ja lievää SPV:n hallintaa. SPV:lle ensimmäisen maalin ajassa 4:49 teki Miikka Marjamäki ja syöttäjänä oli Aleksi Koskela. Erän edetessä Classicillekin siunaantui muutamia namupaikkoja ja ajassa 8:27 Classic tasoitti maalinedushässäkästä. Maalintekijänä oli Rasmus Mäkinen ja syöttäjänä Paavo Hakaniemi. Pelikellon näyttäessä 14:55 Classic siirtyi johtoon nopeasta hyökkäyksestä, jonka päätteeksi pallo sijoitettiin yläriman kautta maaliin. Maalintekijänä oli Juho Pietilä ja syöttäjänä Konsta Tykkyläinen. Ensimmäisen erän lopulla Classic joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti ja niin epäonnistuneen Classicin alivoimahyökkäyksen katkosta SPV tasoitti ylivoimalla ajassa 19:59.

Toisen erän alku oli vahva Classicilla. Alkuminuuttien jälkeen Classic joutui kampituksesta alivoimalle, joka kuitenkin oli vahvaa, eikä SPV päässyt iskemään. Päinvastoin alivoiman viime hetkillä Classic iski hyvin vastaan, mutta viimeistely ei onnistunut. Toinen erä jatkui Classicin jäähyillessä, mutta Classic kesti hyvin toisen ja kolmannenkin alivoiman. Alivoimaneliö pysyi hyvin tiiviinä ja maalivahti Talvitie terävänä.  Toisen erän viime hetkillä Classic sai järjestettyä muutaman näyttävän kuvion, mutta ilman tulosta. Toinen erä loppui Classicin hyvään pelastukseen oman maalin edessä SPV:n päästyä maalimättäille.

Kolmas erä alkoi pirteästi ja maalipaikkoja tuli molemmille joukkueille. Päästä päähän mentiin vauhdikkaasti. Ajassa 57:15 tuli Classicin voittomaali. Miska Pöysäri maalintekijänä ja Alpo Laitila syöttäjänä. Ottelun lopussa Classic onnistui jäädyttämään SPV:n yritykset kuudella viittä vastaan. Loppunumerot Classicille 3 – 2.

Ottelun maukkaimpana pelaajana palkittiin kotijoukkueen #16 Valtteri Ylösmäki Pancho Villan lahjakortilla ja syyskauden tsempparipalkinnon sai maalivahti #24 Pietari Jääskeläinen.

Vuoden viimeisen ottelunsa Classicin A-pojat pelaavat 18.12. klo 19.00 vierasottelussa Lammilla LASBia vastaan ja joulutauon jälkeen ottelut jatkuvat 10.1.2019 Hämeenlinnassa Steelersiä vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan 14.1.2019 klo 18.30 Spiral-hallilla, tervetuloa kannustamaan poikia!

#16 Valtteri Ylösmäki

#24 Pietari Jääskeläinen